Käärmeen kulku
Alla lumoavien tulien loisteen
unissa ihanimmissaan
eksyksissä haaveissaan
takaa taivaan tähtien tuikkeen
herää päivän paisteeseen
luonnon lapsi maan
metsän henki haltioissaan
elämän puhaltaa kaikkeuteen
feeniksin nousua todistaa
yksin maan juuressa
ja aamuiset askareensa toistaa
kaiket päivät rauhassa
taivaisiin ylös kurottaa koittaa
vaikka juurensa lepää mullassa
Aikojen alusta ikuisuuteen
kulkee kiertäen kahdeksaa
elämästä toiseen, rutiineitaan
toistaa entisen jo sammuneen
kohti hyiseen pimeyteen
määränpäähän tullessaan
saattaa linnun kuolemaan
kadoten kauas äärettömyyteen
sammuneet tähdet alkavat loistaa
kun käärme on jälleen unessa
lämpimään maahan itsensä hautaa
karun maailman kupeessa
luontoäiti kivun poistaa
lapsensa hoitaa, painaa poveensa