Kasvun paikka
Olipa kerran mies ja vaimo, jotka kovin toivoivat itselleen lasta hoidettavaksi ja kasvatettavaksi. Eräänä päivänä he kohtasivat kauppiaan, joka lupasi heille heidän unelmiensa lapsen. Tästä innostuneena aviopari teki kaupat siltä seisomalta ja saivat oman pienokaisen. Mutta harmikseen he huomasivat välittömästi ostoksen jälkeen, että lapsi oli viallinen eikä vastannut sitten yhtään heidän toiveitansa. He kääntyivät kauppiaan puoleen purkaakseen kaupat, mutta myyjä oli jo kadonnut jälkiä jättämättä.
Aika kului, eivätkä vanhemmat oikein tienneet, mitä tehdä rikkinäiselle lapselleen, kunnes yhtenä päivänä isä ei enää jaksanut murehtia asiaa, vaan haki pari laudanpätkää, nauloja ja vasaran. Vaimo siitä kovin hämmästyneenä kysäisi, mitä hän niillä meinasi. Tähän isä totesi, että ei kai tässä enää muukaan auttanut kuin alkaa vähän remontoimaan poikaa. Äiti kauhisteli, ettei niin pientä millään voinut, mutta isä vain vastasi, ettei se paljon tuosta pahemmaksikaan voi enää mennä. Äidillä ei ollut siihen mitään vastaan sanomista ja niin pian pienen vasaran paukkeen säestämänä pojalta oli selkää vähän oiottu yhdellä laudalla ja toisella vähän hartioita levennetty. Paremman näköistä hänestä ei kuitenkaan tullut, joten isä antoi asian olla.
Tulipa sitten toinenkin päivä ja nyt oli äidin vuoro todeta, että voisihan tuota vähän koittaa verhoilla uusiksi – jos se vaikka siitä vähän paranisi. Vaan eipä saavutettu toivottua tulosta tälläkään askareella ja asian annettiin jälleen olla. Pian poikaa kävivät sukulaiset, naapurit ja leikkitoveritkin korjailemassa – kuka mitenkin parhaakseensa näki. Mutta vaikka kuinka hienot ihmiset kävivät luovuuttaan poikaan toteuttamassa, hyvää ei saatu aikaiseksi sitten millään. Päinvastoin, pikkuhiljaa poika alkoi näyttämään varsin oudolta – suorastaan karmivalta. Huokaisten vanhemmat totesivat, ettei sellaista hirvitystä voinut enää kotonakaan pitää – variksenpelättimeksikin oli jo liian kamala. Niinpä vanhemmat luovuttivat ja häätivät pojan kotoaan.
Poika kulki ihmisten ilmoilla – tavaran paljoudestaan rymisten ja meluten. Toiset vastaantulijat koittivat vielä onneaan, toiset tönivät ja potkivat tieltään maisemaa pilaamasta ja lopulta ihmiset vain alkoivat järjestäen kääntymään pois pojan nähdessään. Poika tunsi olonsa kurjaksi yksin ihmisten keskellä ja otti lopulta suunnan pois asutuskeskuksesta kohti synkkää metsää.
Metsässä poikaa vastaan jolkotteli kettu repolainen. Pojan nähdessään kettu alkoi ulvomaan naurusta ja kierimään maassa. ”Hei veli veikkonen, sinä se vasta olet outo ilmestys.” se sanoi pojalle. ”Minussa on jotain vikaa.” poika vastasi ja kysyi ”Haluaisitko sinä koittaa korjata minua?” ”Ei, en minä taida kyetä sinua auttamaan. Mutta tuolla metsän keskellä elää hirvittävän viisas olento. Hän voisi ehkä sinua kyetä auttamaan.” kettu vastasi ja töpsötteli tiehensä naurusta hyppien.
Poika jatkoi matkaansa ja seuraavaksi häntä vastaan luikerteli musta kyy. Pojan nähdessään se alkoi sihisemään naurusta ja meni aivan kiemuralle. ”Hei veli veikkonen, sinä se vasta olet outo ilmestys.” se sanoi pojalle. ”Minä olen vielä keskeneräinen.” poika vastasi ja kysyi ”Haluaisitko sinä koittaa viimeistellä minut valmiiksi?” ”Ei, en minä taida kyetä sinua auttamaan. Mutta tuolla metsän keskellä elää hirvittävän viisas olento. Hän, jos joku voisi sinut ehkä valmiiksi saattaa.” käärme vastasi ja mateli tiehensä naurusta kippurassa.
Poika jatkoi matkaansa, kunnes hän kohtasi kauneimman olennon, mitä hän oli eläissään nähnyt. Säteilevä ilmestys, pieni keijukainen istui kukan päällä ja katseli kummissaan eteensä ilmestynyttä poikaa. ”Sinä se vasta oletkin hassuin näky, mikä on eläissäni vastaani tallustellut.” keiju sanoi pojalle ja hykerteli heleästä naurusta. ”Oletko sinä viisas metsän valtias, josta olen kuullut puhuttavan? Voisitko sinä rakentaa minut valmiiksi?” poika kysyi. ”Ei, en minä,” keiju vastasi ”mutta voin kertoa sinulle missä hän on.” Keiju osoitti takanaan olevaa piikikästä pusikkoa. ”Tuon puskan takana aukeaa valtavan suuri musta lampi. Sen rannalta lähtee yksi laituri, joka päätyy täsmälleen lammen keskelle. Laiturin reunalta alas katsoessasi olet sinä hänet kohtaava. Hän on varmasti viisain olento, mitä on koko kaikkeudessa koskaan tavattu, mutta minun täytyy varoittaa sinua, että hän saattaa olla hieman omituinen ilmestys.”
Poika kiitti keijua ja lähti rämpimään pusikon poikki. Hänen kulkunsa oli hankalaa tiheässä kasvustossa, koska hänessä oli niin paljon kaikkea sekalaista roinaa kiinnitettynä. Viimein hän selvisi ryteikön läpi ja totta tosiaan siinä hänen edessään avautui sysimusta lampi ja sen rannalta lähti yksi ainut, marmorin valkea laituri. Innoissaan poika kipitti laiturin päähän, keskelle lampea ja varovasti kurottui kohtaamaan kunnioitettavan olennon. Keiju ei ollut kyllä yhtään valehdellut sanoessaan otusta oudoksi. Poika ei ollut koskaan nähnyt mitään niin eriskummallista näkyä ja ellei sitä olisi niin moni kovin viisaaksi kehunut, poika olisi varmaan kääntynyt siinä samassa kannoillaan ja etsinyt onneaan muualta.
”Kunnioitettu olkoon viisautesi, oi sinä metsän valtias, kaikkeuden tietojen tietäjä.” poika aloitti ”Minä olen kuullut sinun ihmeistäsi paljon ja mitä nöyrimmin pyydän sinua tekemään minut valmiiksi.” Pojan puhuessa hän näki olennon huulten liikkuvan, mutta äännähdystäkään ei kantautunut pojan korviin. Poika yritti uudelleen ”Mittavat ovat sinun saavutuksesi. Sinun rinnallasi kuninkaatkin joutuvat nöyrtymään ja minä olen vain alhainen, viallinen poika. Auta minua herrani.” Jälleen olento liikutti huuliaan, mutta vieläkään poika ei kuullut vastausta.
Epätoivo ja turhautuminen ja ahdistus valtasivat pojan ja hän päästi ilmoille tuskan huudon. Kiukussaan hän alkoi riehumaan ja remuamaan niin, että rakenneosaset irtoilivat ja lentelivät ympäriinsä. Lopulta vihansa vallassa hän syöksyi jopa viisaaksi väitetyn olennon kimppuun läpi mustan veden pinnan, joka oli ilmestyksen sanat pidättänyt pojan korvilta. Järven pinta kuohui ja kohisi, kunnes lopulta tyyntyi. Rauha laskeutui metsän ylle ja keiju saapui järven rannalle katselemaan. Siinä hänen silmiensä edessä järvestä nousi kaunein mies, mitä keiju oli eläissään nähnyt.
Mies käveli keijun luo ja nyökkäsi tervehdykseksi. ”Huomaan, että löysit etsimäsi.” keiju sanoi heleästi nauraen ja lensi tiehensä. Keijun menoa katsellessaan miehen eteen ilmestyi pieni tyttö – hauskimman näköinen, mitä mies oli eläessään nähnyt. ”Oi, sinä olet niin kaunis.” tyttö sanoi ”Sinun täytyy olla viisas metsän valtias, mistä jänis ja peura minulle kertoivat. Auta minua, tee minut valmiiksi.” Mies vastasi ”En minä, mutta voin auttaa sinua. Hän asuu keskellä tuota mustaa järveä. Jos kävelet tuota laituria pitkin ja kumarrut veden ylle kohtaat hänet. Mutta minun täytyy varoittaa sinua, hän on hirveän viisas, mutta myös hyvin hyvin outo ilmestys.” Näin vastattuaan mies katosi juosten metsän siimekseen kyyneleet silmissään, onnesta nauraen.