Vaatimaton oodi luovuudelle
Virroista hopeisen,
ajatuksen hippusen
poimin minä kultaisen.
Sitä käsissäin pitelin,
hellittelin ja hyväilin.
Sille muotoa mielin.
Kasvaa tuskasta ja tulesta,
tunteiden palosta,
itsepintaisuudesta jalosta.
Saatoin pienen maailmaan.
Syntyi loistamaan,
valoansa jakamaan.
Nyt uutta etsimään
pääsin vihdoin lähtemään –
elämää näkemään.